HSY:n selvitys rakennusten ennenaikaisen purkamisen juurisyistä

Tämä tietoartikkeli liittyy laatimaamme Rakennuskannan kehitys Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla 1970-luvulta 2020-luvulle -raporttiin, jonka löydät tämän sivun oikeanpuoleisesta sivupaneelista. Yhdessä nämä kaksi julkaisua muodostavat HSY:n selvityksen rakennusten ennenaikaisen purkamisen juurisyistä. Selvityksessä ei pyritä tunnistamaan yksittäisten rakennusten purkamissyitä, vaan jäsennetään niitä rakenteellisia ja toistuvia syitä, jotka johtavat rakennusten purkamiseen ennen kuin niiden tekninen tai toiminnallinen elinkaari olisi perustellusti ohi. Ennenaikainen purkaminen on selvityksessä määritelty alle 50-vuotiaiden rakennusten purkamiseksi.

Rakennusten ennenaikainen purkaminen on kestävyyshaaste: se merkitsee rakennettuun ympäristöön sitoutuneiden materiaalien hukkaamista ja turhia päästöjä. Se myös kertoo epäonnistumisista, esimerkiksi rakennusten alkuperäisessä suunnittelussa, toteutuksessa tai sijoittelussa, myöhemmässä käytössä, ylläpidossa tai päätöksenteossa. Kestävän kaupunkikehityksen edistämiseksi on tärkeää pyrkiä ymmärtämään ennenaikaiseen purkamiseen johtavia syitä.

Rakennuskannan kehitys 1975-2025

Vuosina 1975–2025 Espooseen, Helsinkiin ja Vantaalle valmistui yhteensä yli 60 miljoonaa kerrosneliömetriä (krs-m²) uusia rakennuksia. Uudisrakentamisen vuosivolyymi vaihtelee: 1990-luvun laman aikana, vuonna 1996, rakennettiin vähiten (noin 0,7 miljoonaa krs-m²) ja huippuvuonna 2022 eniten (noin 1,7 miljoonaa krs-m²). Helsingin ja Espoon rakentaminen on ollut määrällisesti Vantaata runsaampaa: Helsingissä on rakennettu 1970-luvulta alkaen lähes kaksinkertainen määrä (~28 miljoonaa krs-m²) uutta kerrosalaa Vantaaseen (~17 miljoonaa krs-m²) verrattuna.

Rakentamisen painopiste on ollut asumisessa: uudesta kerrosalasta selvästi suurin osuus on ollut asuinrakennuksia. Toiseksi eniten on rakennettu toimistorakennuksia ja kolmanneksi eniten liikerakennuksia.

Viimeisten 50 vuoden ajalta asuinrakentamisen trendi on Vantaalla hienoisesti laskeva (~56 % → 53 %), kun taas Espoossa ja Helsingissä trendi on päinvastainen (Espoo ~62 % → 74 %, Helsinki ~56 % → 64 %). Liikerakentamisen trendi on noususuuntainen kaikissa kolmessa kaupungissa (~4 % → 7 %) ja voi ennakoida tulevien vuosikymmenten purkutarvepommia, erityisesti, mikäli liikerakennuksia rakennetaan yli tarpeen ja osa liiketiloista jää siksi vajaakäytölle ja/tai niiden tontit halutaan tuonnempana asuinrakentamisen käyttöön. Toimistorakentamisessa on laskeva trendi kaikissa kolmessa kunnassa, ja toimistorakentamisen osuus uudesta kerrosalasta onkin viimeisten 50 vuoden aikana puolittunut (noin 12 %:sta 6 %:iin) pääkaupunkiseudulla. Tämä kertoo, että aikaisemmista ylirakentamisen virheistä on opittu.

Uuden rakentamisen näkökulmasta haasteena on kaupunkirakenteen jatkuva muutos ja ennakoinnin vaikeus: rakentamishetkellä rakennukset on tehty kunkin aikakauden parhaaksi katsotun tiedon ja tarpeen mukaan, mutta kaupungin kasvaessa optimaaliset sijainnit ja käyttötarpeet ehtivät muuttua jo parissa vuosikymmenessä.

Purkaminen: purkuluvista toteutuneisiin purkuihin

Pääkaupunkiseudun voimakas kehitys näkyy myös rakennusten purkamisessa, kun tilaa uudelle rakentamiselle haetaan usein vanhaa poistamalla. Kunkin kaupungin ominaispiirteet, kuten rakennuskannan ikäjakauma, kaupunkirakenne ja esimerkiksi koulujen sijaintien muutostarpeet, vaikuttavat eri rakennustyyppien purkamisen yleisyyteen.

Toimistorakennukset korostuvat nyt purettavien rakennusten joukossa: kaikissa kolmessa kunnassa vuosina 2020-2024 eniten purkulupia on [haettu ja] myönnetty toimistorakennuksille. Toimistotilojen jälkeen kakkossijaa purkuluvituksessa pitävät kussakin kunnassa eri rakennustyypit: Espoossa varastorakennukset, Helsingissä teollisuusrakennukset ja Vantaalla asuinrakennukset. Opetusrakennukset ovat toinen ryhmä, joka purkuluvissa korostuu: opetusrakennuksille on myönnetty purkulupia kolmanneksi eniten kaikissa kolmessa kunnassa. Yhteensä purkulupia myönnettiin vuosina 2020–2024 Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla noin 862 000 kerrosneliömetrille. Purkamisvolyymi on ollut suurinta Helsingissä, jossa purettavaksi haettiin vuosina 2020–2024 561 000 krs-m², kun taas Espoossa vastaava määrä oli 288 000 ja Vantaalla vain 13 000.

Vuosina 2024-2025 pääkaupunkiseudun kolmessa kunnassa puretuista rakennuksista (854 kpl; 394 000 krs-m²) ennenaikaisesti puretut rakennukset edustivat lukumääräisesti alle puolta (345 kpl; noin 40 %), mutta kerrosalana yli puolta (218 000 krs-m²; 55 %) kaikista ajanjaksolla näissä kunnissa puretuista rakennuksista. Ennenaikaisesti purettujen rakennusten keskimääräinen ikä purettaessa oli noin 37 vuotta. Espoossa purettiin eniten ikäluokkien ’31-40’ ja ’41-50’ [vuotta] rakennuksia. Helsingissä purkaminen painottui melko tasaisesti ikäluokkiin ’31-40’, ’41-50’, ’51-60 ja ’61-70’ [vuotta]. Vantaalla purettiin eniten ikäluokkien ’41-50’ ja ’51-60’ [vuotta] rakennuksia.

Purkamisen syyt: menneisyyden perintöä ja nykypäivän valintoja

Miksi rakennuksia päädytään purkamaan jo paljon ennen niiden oletettua elinkaaren loppua? Ei ole olemassa yhtä yksittäistä syytä, vaan taustalla on monisyinen syiden vyyhti. Osa syistä liittyy menneiden vuosikymmenten ratkaisuihin, joihin kunnat eivät enää pysty vaikuttamaan, kun taas toiset tekijät kytkeytyvät nykyisiin toimintatapoihin ja ohjaukseen, joilla voidaan vaikuttaa tulevaisuuden purkamistarpeisiin.

Purkusyitä, joihin kunta ei ohjauksellaan voi vaikuttaa (”historialliset syyt”)

Moni ennenaikaisesti purettava rakennus on tullut tiensä päähän historiassa tehtyjen ratkaisujen seurauksena:

1. Aikanaan tehtyihin suunnitteluratkaisuihin liittyvät rajoitteet

Muuntojoustamattomuus näkyy esimerkiksi jäykkinä runko-/kerrosrakenteina, vanhentuneina tilakonsepteina ja tilojen uudelleenjärjestelyn vaikeutena, minkä seurauksena rakennus ei taivu muuttuneisiin tarpeisiin.

2. Suunnitteluvirheet

Virhearviot esimerkiksi mitoituksessa sekä rakennustekniset ongelmat.

3. Rakentamisen huono laatu

Rakennusvirheet ja heikkolaatuiset ja/tai käyttötarkoitukseensa sopimattomat materiaalit voivat johtaa esimerkiksi sisäilmaongelmiin tai rakenteelliseen rapautumiseen jo muutamassa vuosikymmenessä.

4. Rakentamisajankohdan jälkeen karttunut tieto terveellisyydestä ja turvallisuudesta

Rakennuspaikan (esim. vanha jätetäyttö tai haitta-aineilla pilaantunut maa) ja/tai rakennusmateriaalien sisältämät terveydelle vaaralliset aineet (esim. asbesti, kreosootti ja PCB-yhdisteet) saattavat johtaa tilanteisiin, joissa rakennusten purkaminen on ainoa mahdollinen vaihtoehto.

5. Aikaisemmin toteutettujen korjausten huono laatu ja korjausvirheet

Aina korjaaminenkaan ei onnistu suunnitellusti, ja seurauksena saattaa olla, että rakennus ei kestäkään odotetusti, ja aiemmin remontoitu kohde joudutaan lopulta kuitenkin purkamaan uudestaan esiin nousevien ongelmien vuoksi.

Nämä historialliset syyt ovat monelta osin seurausta menneiden aikojen toimintatavoista ja tiedon puutteista. Vaikka jo tapahtuneisiin virheisiin ei voida jälkikäteen vaikuttaa, voidaan menneestä oppia ja varmistaa, ettei samoja virheitä toisteta jatkossa.

Purkusyitä, joihin kunta voi ohjauksellaan vaikuttaa

Vaikka historialliset syyt ovatkin kunnan ohjauskeinojen tavoittamattomissa, on niiden lisäksi koko joukko muita purkusyitä, joihin kunta pystyy vaikuttamaan.

6. Huollon ja kunnossapidon laiminlyönti

Systemaattisuus ja oikea-aikaisuus ehkäisevät korjausvelan syntymistä. Aina systemaattisuus ja oikea-aikaisuus ei kuitenkaan toteudu –miksi?

Yhtenä syynä saattaa olla esimerkiksi rakennuksen erikoisuus: uudisrakennusvaiheessa haluttiin ”arkkitehtonisesti korkealaatuista rakentamista”, ja tuloksena saatiin hyvin uniikkeja ratkaisuja, joiden huolto ja/tai kunnossapito osoittautuukin niin kalliiksi, ettei siihen olekaan varaa, ainakaan ajallaan.

Toisena syynä saattaa olla tarkoitushakuinen huollon ja kunnossapidon laiminlyönti. Tällöin huoltamattomuudella pyritään maksimoimaan lyhyen tähtäimen taloudellinen hyöty (esim. vuokratalot), joskus ehkä jopa sillä ajatuksella, että riittävän huonoon kuntoon päässeen rakennuksen purkaminen on helposti perusteltavissa kaikille osapuolille. ”Purkamaan pääsemistä” saatetaan haluta esim. tilanteissa, joissa rakennus sijaitsee rakennuksen elinkaaren aikana kallistuneella alueella, ja tontin rakennustehokkuutta olisi mahdollista lisätä.

Miten purkamishalu todellisena taustamotivaationa näkyy?

Purkamishalukkuus saattaa heijastua tavassa, jolla asia tuodaan päätöksentekoon: korjaustarve esitetään laajempana/massiivisempana kuin se todellisuudessa onkaan. Tueksi voidaan esittää mittava pino tehtyjä selvityksiä, kartoituksia, asiantuntijalausuntoja jne. ja esittää laskelmia, joissa peruskorjauksen kustannukset on saatu näyttämään uudisrakentamiseen verrattavissa olevilta. Voidaan myös jättää kytemään epäilys, että kuvatuista mittavista saneeraustoimista huolimatta on olemassa riski, ettei rakennus saneerauksen jälkeenkään täytä turvallisuus-, terveys- tms. vaatimuksia. Tällainen viestintä luo kuvaa, että purkaminen on ainoa järkevä vaihtoehto. Edellä kuvattu toimintatapa saatetaan kokea erityisen perustelluksi tilanteissa, joissa asiassa on jo annettu poliittista ohjausta tai päättäjien purkamista preferoiva kanta asiaan on muuten yleisesti tiedossa.

Miten kuntapolitiikka kytkeytyy asiaan?

Päättäjien purkamista suosivien kantojen taustalla on kuntien halu kasvaa: kuntien kesken on käynnissä jatkuva kilpailu siitä, minne yritykset sijoittuvat (ja tuovat mukanaan työpaikkoja) ja investoivat ja miten työtä tekeville löytyy asuntoja. Usein kaupungin kasvua pidetään vetovoimatekijänä: halutaan lisää asukkaita ja yrityksiä, ja kasvun tueksi asetetaan esimerkiksi tavoitteita kerrosalan lisäämiselle. Koska kuntien maa-alueet ovat rajalliset, ei keinoja kerrosalan lisäämiseksi kunnan rajojen sisällä useinkaan ole kuin yksi: rakennustehokkuuden lisääminen –joko täydennys-/lisärakentamalla tai korvaamalla olemassa olevaa uudisrakentamisella. Tällöin olemassa olevien rakennusten säilyttäminen voi jäädä toissijaiseksi, jos niiden paikalle voisi paljon helpommin rakentaa enemmän uudispinta-alaa. Pääasiallinen syy rakennusten purkamiseen onkin uudisrakentamisen tilantarve (Huuhka & Lahdensivu 2016). Onkin tärkeää löytää tasapaino kasvutavoitteiden ja rakennuskannan kestävän uusiutumisen välillä.

7. Kaupungistumisen keskeneräisyys

Rakennusten purkamissyyt eroavat sen mukaan, onko kyseessä kasvava vai taantuva alue. Yhteistä kasvaville ja taantuville alueille on kuitenkin se, että niiden kaupunkirakenne on jatkuvassa muutoksessa -tosin eri syistä.

Kaupunkirakenteen murros näkyy muun muassa siinä, että alueiden saavutettavuus ja vetovoima muuttuvat: liikenneyhteyksien kehittyminen tai palveluverkon uudelleenjärjestelyt voivat heikentää jonkin alueen sijainnin aiempaa vetovoimaa. Samoin väestön ja elinkeinojen ennakoimattomat muutokset (väestöennusteiden osumatarkkuuden haasteet ja äkilliset muutokset taloussuhdanteissa) voivat johtaa siihen, että äskettäinkin rakennetut kohteet jäävät vajaalle käytölle. Jos jokin alue kärsii sosiaalisista ongelmista, menettää imuaan tai segregaatio nostaa päätään, saatetaan katsoa parhaaksi “aloittaa puhtaalta pöydältä” purkamalla ja rakentamalla uudestaan, jotta alueen maine ja vetovoima paranevat. Nämä tekijät johtuvat kaupungistumisen dynamiikasta, eikä niitä voida täysin välttää. On kuitenkin tarpeen pohtia, mitä muita keinoja reagoida rakenteellisiin muutoksiin on olemassa tai innovoitavissa kuin olemassa olevan purkaminen.

8. Asenteet ja arvostukset

Myös kulttuurisilla tekijöillä on vaikutusta. Rakennusten pitkää ikää ei nykykeskustelussa juuri juhlita, vaan ikääntyviä rakennuksia pidetään helposti ongelmallisina energiasyöppöinä tai ilmastonmuutoksen uhreina, jotka eivät tule kestämään muuttuvaa ilmastoa (Huuhka 2023; suomennos kirjoittajan). Olemassa olevien rakennusten ylläpitoon liittyy usein negatiivisia mielikuvia, kun taas uudisrakentaminen nähdään eteenpäin katsovana ratkaisuna. Tällaiset asenteet voivat vaikuttaa niin kuntien päätöksentekoon kuin kiinteistönomistajien valintoihin. Kuntien on mahdollista vaikuttaa asenteisiin esimerkiksi viestimällä olemassa olevien rakennusten arvoista, kannustamalla luoviin uudelleenkäyttöratkaisuihin ja tuomalla esiin hyviä esimerkkejä onnistuneista rakennusten peruskorjauksista ja uusiokäytöstä.

Kohti kestävämpää rakennuskannan hallintaa - uusia työkaluja ja suosituksia kunnille purkamisen vähentämiseen

Ennenaikaisen purkamisen vähentäminen edellyttää useita rinnakkaisia toimia, jotka liittyvät lainsäädännön mahdollisuuksien hyödyntämiseen, tietopohjan vahvistamiseen, kiinteistöjen ylläpitoon sekä kiertotalouden periaatteiden edistämiseen.

1. Lainsäädännön sisältämät mahdollisuudet

Rakentamislaki (751/2023) tarjoaa uusia keinoja purkamisen vähentämiseksi:

· 30 § – Korjaaminen alkuperäisellä tavalla:

pykälä sallii rakennuksen teknisesti toimivien rakenteiden korjaamisen alkuperäisellä rakennustavalla. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei rakennusta korjattaessa jokaista sen osaa tarvitse päivittää nykyisten normien mukaisiksi, mikäli olemassa olevat rakenteet ovat yhä toimivia. Tämä jousto helpottaa korjaamista ja voi tehdä siitä taloudellisesti houkuttelevampaa verrattuna purkamiseen ja uudisrakentamiseen. Kun korjaaminen on kannattavampaa, kynnys purkamiseen nousee. Suosittelemme kunnille, että ne päivittävät rakennusjärjestyksensä vastaamaan lain tarjoamia joustoja ja kouluttavat rakennusvalvonnan henkilöstöä hyödyntämään 30 §:n mahdollisuuksia lupakäytännöissä. Myös kiinteistönomistajia voidaan aktiivisesti kannustaa harkitsemaan korjausvaihtoehtoa purkamisen sijaan esimerkiksi neuvonnan avulla.

· 57 § – Käyttötarkoituksen muutos:

pykälä mahdollistaa rakennuksen käyttötarkoituksen muuttamisen (esim. toimistosta asunnoiksi) ilman kaavamuutosta, jos muutos tukee kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä. Tämä lainkohta antaa mahdollisuuden ottaa vajaakäyttöinen rakennus uuteen käyttötarkoitukseen sen sijaan, että rakennus purettaisiin. Suosittelemme kunnille mm. selkeiden ohjeiden laatimista poikkeamislupien käsittelyyn sekä ilmasto- ja kiertotaloushyötyjen kriteerien määrittelyä, jotta 57 § voidaan tehokkaasti panna käytäntöön. Lisäksi kuntien on hyvä tunnistaa alueet ja kohteet, joissa tällaiset muutokset ovat toivottavia (esimerkiksi tyhjilleen jääneet toimistoalueet) sekä tarjota neuvontaa ja hyviä esimerkkejä poikkeamisluvan hakijoille.

Näiden lakimuutosten pitkän aikavälin vaikuttavuus riippuu siitä, kuinka aktiivisesti kunnat ja rakennuttajat ottavat ne käyttöön. Ehdotamme pohdittavaksi: tulisiko kunnan edellyttää purkuluvan hakijalta 30 §:n mukaisten korjausmahdollisuuksien ja 57 §:n mukaisten uusiokäyttömahdollisuuksien selvittämistä ennen purkuluvan myöntämistä? Tällaisen käytännön avulla kunta voisi varmistaa, että purkaminen olisi vasta viimesijainen keino. Samalla kunta näyttäisi esimerkkiä itselleen asettamiensa tavoitteiden (hiilineutraalius, resurssitehokkuus, rakentamisen kestävyys jne.) toteuttamismahdollisuuksista käytännössä. Tällä käytännöllä kunta pystyisi myös erottumaan ja -kuka tietää- kääntämään muista kunnista poikkeavan käytäntönsä jopa yhdeksi vetovoimatekijäkseen.

2. Tiedolla johtamisen mahdollistaminen

Jotta rakennusten purkamiseen johtavista käytössäolotilanteista ja purkamisen syistä saataisiin kerrytettyä päätöksenteossa nykyistä paremmin hyödynnettävissä olevaa tietoa ja jotta rakennusten käyttötarkoitustietojen hyödyntäminen kuntien välisessä vertailussa ja tiedon seudullisessa hyödyntämisessä olisi nykyistä helpompaa, ehdotamme pohdittavaksi mahdollisuuksia:

kehittää Väestötietojärjestelmän Rakennuksen käytössäolotilanne ja Purkamisen syy -koodistojen valintavaihtoehtoja. Selvityksemme toi esiin, että yleisimmin käytetyt valintavaihtoehdot ovat kaikkein epämääräisimmät luokat: raporttimme aineistossa vuosina 2024-2025 purettujen rakennusten yleisin valittu Käytössäolotilanne-vaihtoehto oli ”Purettu muusta syystä” ja purettujen rakennusten yleisin valittu Purkamissyy-vaihtoehto oli ”Puretaan muusta syystä”.
yhdenmukaistaa käytettävät rakennusluokitukset. Tällä hetkellä esimerkiksi Helsinki käyttää yhä vuoden 1994 rakennusluokitusta, kun Espoo ja Vantaa käyttävät vuoden 2018 luokitusta.

3. Kunnossapito kuriin – ei anneta korjausvelan karata

Kuntien kannattaa varmistaa, että olemassa olevasta rakennuskannasta pidetään systemaattisesti huolta. Jos korjaustarpeet pääsevät yllättämään, rakennus saattaa joutua purku-uhan alle “turhaan”.

Ehdotamme pohdittavaksi: entä jos kunnalla olisi kunnan koko rakennuskannan kattava tietokanta, a) jonne kaikkien uudisrakennusten huolto- ja kunnossapito-ohjelmat velvoitettaisiin syötettävän heti rakennuksen valmistumishetkellä ja b) jota rakennusten omistajat olisivat velvoitettuja ylläpitämään ajan tasalla, eli viemään tekemänsä toimet tietokantaan?

Hyödyt:

korjaustarpeesta olisi niin viranomaisilla kuin rakennusten omistajillakin koko ajan ajantasainen kuva
vuosikymmenien päähän ulottuva aikataulutus mahdollistaisi pitkäjänteisen toteutussuunnittelun ja yhteishankinnat
tulevat rahoitustarpeet olisivat helposti huomioitavissa budjetoinneissa
yhteishankintojen koordinointi ja pitkäjänteinen budjetointi toisivat kustannussäästöjä
mikäli rekisteri olisi julkinen, se jo itsessään kannustaisi hyvään kiinteistönpitoon, koska tekemättömät saneeraukset vaikuttaisivat suoraan rakennuksen taloudelliseen arvoon ja vetovoimaan.

4. Kiertotalous osaksi rakentamisen käytäntöjä

Kaikista rakennuksista ei tule ikuisia, ja pääkaupunkiseudun kasvun vuoksi nykyistä rakennuskantaa joudutaan väistämättä purkamaan myös tulevaisuudessa. Siksi kaikkein vaikuttavin keino ei ole yrittää välttää kaikkea purkamista, vaan suunnata kunnan ohjauskeinot pitkälle tulevaisuuteen ja integroida kiertotalouden periaatteet osaksi ohjauskeinoja. Rakentamislain 57 § tarjoaa jo nyt puitteet rakennusten käyttötarkoituksen joustavalle muuttamiselle ja kunnat voivat hyödyntää tätä tukeakseen esimerkiksi toimistojen muuttamista asunnoiksi, mikä vähentää purkamistarvetta.

Tämän lisäksi ehdotamme pohdittavaksi: entä jos jo lähtökohtaisesti lyhytikäisemmät käyttörakennukset (esimerkiksi varastot, logistiikkahallit jne.) a) edellytettäisiin suunniteltavan purettaviksi ja b) niiden ulkovaipoissa edellytettäisiin hyödynnettävän ehjänä purettuja rakennusosia? Tällaiset käyttörakennukset eivät vaadi samaa arkkitehtonista laatua kuin esimerkiksi koulut tai asunnot. Lisäksi niiden ulkovaipat ovat usein laajoja pintoja, joihin uudelleenkäytettävät elementit sopivat hyvin. Kunnat voisivat edistää tätä toimintatapaa kaavamääräyksin, hankintakriteerein tai pilottihankkein.

Hyödyt:

kunta pystyisi aidosti vaikuttamaan pitkän aikavälin ympäristövaikutuksiin ja rakentamisen kestävyyteen tilanteessa, jossa tonttien käyttötarkoitukset muuttuvat nopeasti
samalla tultaisiin luoneeksi kysyntää ehjänä puretuille rakennusosille.

Lopuksi: kestävämpi kehitys edellyttää ennakointia ja rohkeita toimia

Pääkaupunkiseudun kunnat jatkavat kasvuaan lähivuosikymmeninä. Suomen asuntorakentamisesta vuosina 2020-2040 noin 43 % odotetaan toteutuvan pääkaupunkiseudulla (Vainio 2020). Näin voimakas kasvu aiheuttaa väistämättä tarvetta myös nykyisen rakennuskannan osittaiseen uudistumiseen: kaikkea purkamista ei voida – eikä aina pidäkään – täysin estää. Siksi on tärkeää, että kasvavat kaupungit suuntaavat katseensa pitkän aikavälin kestävyyteen. Ennenaikaista purkamista on mahdollista vähentää viisailla suunnittelupäätöksillä ja hyödyntämällä uusia keinoja, mutta samalla on varauduttava väistämättömiin muutoksiin. Tähän varautumiseen kuuluu esimerkiksi se, että lyhytikäisemmät rakennukset suunnitellaan alun perinkin purettaviksi ja niissä hyödynnetään ehjänä purettuja rakennusosia. Näin kunnat voivat yhtä aikaa pitää kaupunkirakenteen elävänä ja joustavana sekä minimoida purkamisen ilmasto- ja ympäristövaikutukset.

Ennenaikaisen purkamisen ehkäisy ja rakennusten eliniän pidentäminen on keskeinen osa siirtymää kohti kiertotaloutta ja hiilineutraaliutta rakennusalalla. Tätä tavoitetta kohti on mahdollista kulkea päätöksenteon, lainsäädännön ja käytäntöjen muutoksilla. Kunnat, omistajat ja kaupunkilaiset voivat yhdessä edistää ajattelua, jossa rakennuksia ensisijaisesti säilytetään, korjataan ja uudelleenkäytetään ja purkamiselle haetaan vaihtoehtoja. Näin pääkaupunkiseutu voi jatkossakin kehittyä ja kasvaa kestävästi – tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu.

Lähteet:

Huuhka, S. (2023) ‘Understanding demolition’, Buildings and Cities, 4(1), p. 927–937.

Huuhka, S., & Lahdensivu, J. (2016). Statistical and geographical study on demolished buildings. Building Research & Information, 44(1), 73–96. https://doi.org/10.1080/09613218.2014.980101

Vainio, T. (2020). Asuntotuotantotarve 2020-2040. VTT Technical Research Centre of Finland. VTT Technology No. 377 https://doi.org/10.32040/2242-122X.2020.T377