Helmi, Sortti-asemanhoitaja

Helmi työskenteli Sortti-asemanhoitajana Konalan Sortti-asemalla kesällä 2020.
”Olen kesän ajan työskennellyt asemanhoitajana Konalan Sortti-asemalla. Täällä on ollut kiireistä, mutta kivaa ja töitä on riittänyt. Töihin kuuluu kassatyötä ja ulkotöitä. Olen osan ajasta kassalla ja laskutan ihmisiä heidän tuomiensa kuormien mukaan. Osan ajasta taas otan vastaan vaarallista jätettä tai ajan jyrää, eli jyrään noita meidän jätelavoja. Minua yleisesti ottaen kiinnostaa ympäristökasvatus ja tiedon välittäminen ihmisille. Pystyn myös täällä Sortti-asemalla omalta osaltani edesauttamaan siinä, että kun materiaalia viedään eteenpäin jatkokäsittelyyn, sieltä saadaan mahdollisimman hyvää uutta materiaalia uusiokäyttöön. Siinäkin mielessä tämä Sortti-asema tarjosi hyvän kesätyöpaikan.
Kierrätys ja luonnonvarojen kestävä käyttö ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä arvoja. Hain tänne töihin, koska opiskelen ympäristötieteitä ja HSY on etenkin ympäristöalalla todella monipuolinen työnantaja. HSY tarjoaa erilaisia työpaikkoja jäte- tai vesihuollosta aina tiedottamiseen ja viestintään. Täällä talon sisällä voi tehdä paljon monenlaista työtä ympäristöasioiden edistämiseksi. Olen kyllä ajatellut, että tulevaisuudessa voisin jatkaa HSY:llä ehkä muissakin hommissa kuin Sortti-asemalla.
Koen tämän työn todella tärkeäksi. On ollut todella palkitsevaa olla täällä töissä erityistesti siksi, että pääsee opastamaan ihmisiä ja vaikuttamaan siihen, että lajittelu tapahtuu mahdollisimman oikeaoppisesti. Kaikkiaan tämä meidän työporukka on ollut tosi kiva. Erityisesti hienoa tässä työssä on se palkitsevuuden tunne ja fiilis siitä, että tekee työtä, jolla on joku merkitys.”